Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
KÄYTÄNNÖN TIETOA
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on toiveikas ja voimavaroja korostava terapiamuoto, jossa keskitytään asiakkaan toivomaan muutokseen ja sen toteuttamiseen käytännönläheisin keinoin. Lähtökohtana on ajatus, että jokaisella meistä on olemassa voimavaroja ja taitoja, joita voidaan vahvistaa ja hyödyntää ongelmien ratkaisemiseksi.
Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä huomio suunnataan ensisijaisesti nykyhetkeen ja toivottuun tulevaisuuteen. Se ei kuitenkaan poissulje aiempien elämänkokemusten käsittelyä, sillä menneisyytemme on rakentanut nykyisyyteemme. Tavoitteena voisi pitää tilaa, jossa menneisyytemme ei enää määritä tulevaisuuttamme, vaan voimme vapaammin luoda itsellemme hyvältä tuntuvaa elämää.
Menneisyyttä voi ajatella maaperänä, josta kasvamme. Otollisten kasvuolosuhteiden luomiseksi, meidän on muokattava maaperää, mutta tarvitsemme myös valoa, vettä ja ravinteita. Ratkaisukeskeiset tekniikat toimivat valon, veden ja ravinteiden lailla, vauhdittaen uutta kasvua.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on usein suhteellisen lyhytkestoista, ja usein jo 5–10 käyntikerralla saadaan aikaan toivottuja tuloksia. Mikään ei ole esteenä tätä lyhyemmälle tai pidemmälle prosessille. Tyypillistä on, että tapaamme terapian alussa tiheämmin ja prosessin edetessä tapaamisten välit pitenevät.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia soveltuu monenlaisiin elämäntilanteisiin, kuten elämänkriiseihin ja kuormittaviin tilanteisiin, ihmissuhdehaasteisiin ja itsensä kehittämiseen. Yhdistän työskentelyyn yksinkertaisia kehollisia harjoitteita toiveidesi ja tarpeidesi mukaan. Alla lisää tietoa ratkaisukeskeisen lyhytterapian eduista.
Ratkaisukeskeisen lyhytterapian edut:
● Keskittyy tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin
Ratkaisukeskeinen terapia ei keskity ratkaisemaan menneisyyden ongelmia, vaan suuntaa huomion siihen, miten asiat voisivat olla paremmin. Tämä auttaa sinua näkemään konkreettisia keinoja ja seuraavia askelia kohti haluamaasi muutosta.
● Vahvistaa voimavaroja ja onnistumisia
Lähestymistapa perustuu ajatukseen, että sinulla on jo olemassa lukuisia voimavaroja, taitoja ja kokemuksia, joita voidaan hyödyntää haasteiden ratkaisemiseksi. Tämä lisää itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin.
● Käytännönläheinen ja konkreettinen
Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä keskitytään siihen, mikä toimii, ja etsitään arkeen sovellettavia ratkaisuja. Tämä tekee siitä erityisen hyödyllisen esimerkiksi stressinhallinnassa, ihmissuhdehaasteissa ja elämän ongelmatilanteissa.
● Lyhytkestoinen ja kustannustehokas
Koska ratkaisukeskeinen terapia on usein lyhytterapiaa (esim. 5–10 tapaamista), se voi olla nopeampi ja taloudellisesti saavutettavampi vaihtoehto kuin pitkät terapiaprosessit. Lyhytkestoisuus ei kuitenkaan tarkoita pinnallisuutta, vaan tehokasta työskentelyä tavoitteidesi saavuttamiseksi.
● Positiivinen ja toiveikkuutta lisäävä
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa auttaa sinua tunnistamaan uusia mahdollisuuksia ja uskomaan muutoksen olevan mahdollista. Tämä voi lisätä motivaatiota ja toiveikkuutta jo varhaisessa vaiheessa.
● Asiakaslähtöinen ja joustava
Terapia etenee asiakkaan omien tavoitteiden mukaisesti, eikä siinä ole valmiiksi määriteltyä kaavaa. Tämä tekee prosessista yksilöllisen ja joustavan, mikä lisää terapiaan sitoutumista ja vaikuttavuutta.
Mm. näiden etujen vuoksi ratkaisukeskeinen lähestymistapa on suosittu ja tehokas vaihtoehto monenlaisille asiakkaille ja tarpeille. Se ei korvaa psykiatrista hoitoa vakavissa mielenterveyden häiriöissä, mutta voi toimia hyvänä lisänä osana laajempaa hoitoa tai apuna hoitoon pääsyä odottavalle. Olethan rohkeasti yhteydessä, jos mietit, soveltuuko ratkaisukeskeinen lyhytterapia terapia sinulle!
Näin prosessi etenee:
● Ensimmäinen askel: ota yhteyttä
Paina Varaa aika -näppäintä ja täytä yhteydenottolomake. Olen sinuun yhteydessä seuraavan 24 tunnin aikana ja ehdotan tapaamisaikaa tai vastaan muihin kysymyksiisi. Tapaamisaikani ovat arkipäivisin klo 7-13 välillä.
● Ajanvaraus
Sovimme sähköpostilla tapaamisajan. Yksilöterapiassa tapaamiset ovat 60 minuutin mittaisia ja pari- tai monisuhdeterapiassa 75 minuutin mittaisia. Lähetän sinulle linkin videotapaamiseen ajanvarauksen yhteydessä.
● Laskutus
Lähetän sinulle laskun ensimmäisestä tapaamisesta ajanvarauksen jälkeen. Jatkossa käynnit laskutetaan kerran kuukaudessa tapaamiskertojen mukaan. Jos olet valinnut viiden tapaamisen paketin, voit maksaa sen yhdessä tai kahdessa osassa toiveidesi mukaan.
● Etätapaaminen
Etätapaaminen tapahtuu suojatussa videoyhteydessä. Voit käyttää videotapaamiseen älypuhelinta tai tietokonetta oman mieltymyksesi mukaan. Sinun ei tarvitse ladata erillistä sovellusta liittyäksesi tapaamiseemme. On tärkeää, että laitteessasi toimii sekä video- että ääniyhteys.
● Seuraavan ajan varaaminen
Tapaamisen lopuksi sovimme seuraavan tapaamisen ajankohdan. Varaa siis tapaamiseen mukaan kalenteri.
● Peruutusehdot
Voit muuttaa varattua aikaa 48 h ennen tapaamista ja poikkeustilanteissa myös lähempänä tapaamista. Peruuttamattomista ajoista veloitetaan täysi maksu. Terapiaprosessiin sitoutumisella on suuri vaikutus terapian tuloksellisuuteen. Arvostan aikaasi ja valmistaudun tapaamiseemme etukäteen. Tavoitteenani on, että huomaat hyötyväsi jokaisesta tapaamisestamme.
”Työskentely oli toteutettu mukavassa ja teraupetin näköisessä tilassa. Se auttoi itseäni prosessoimaan jotenkin erilailla. Terapia oli itsessään rauhallinen, tilaa antava ja luotettavan tuntuinen. Kotiin tulleet tehtävät olivat hyödyllisiä. Työskentelytapa, että lähestytään asioita erilaisilla itselleni ”yllättävillä” kysymyksillä panivat minut katsomaan asioita ja tilanteita eri katsekannoilta, jotka olivat hyödyllisiä ja eteenpäin työntäviä. Sain lisää "kuituja” omaan käsitykseen siitä, minkälainen olen. Sain vihdoinkin nostettua ulos teemoja, jotka olivat jääneet liian pitkään taka-alalle. Se oli vapauttavaa. Ehkä eniten uudelleenkäsittelemistä siitä, että minun tunteet ovat oikeita, oikeutettuja ja lupa tuntea niin. Näiden lisäksi vielä lämmin, omanäköinen ja vaivaton vuorovaikutus samalla ikäskaalalla olevan terapeutin kanssa. ”
”Kaikista hyödyllisimmät kysymykset olivat niitä vaikeimpia, eli jotka pistivät kyseenalaistamaan taikka vahvistamaan omia ajatuksia ja omaa elämää. Joutui tavallaan asettumaan tosissaan irti omasta elämästä ja tarkastelemaan asioita toisesta näkökulmasta. Saijan kanssa oli todella luontevaa työskennellä ja ilmapiiri oli tukeva, turvallinen ja kannustava aina. Oli hyvin tilaa omilla ajatuksille ja Saija saikin hyvän fiiliksen luotua aina kipeidenkin asioiden ympärille. Työskentely auttoi hahmottamaan kipupisteitä paremmin ja luomaan uskoa, että niitä käsittelemällä on helpompi hengittää tulevaisuudessa. Itsevarmuutta oman onnellisuuden tavoitteluun tuli huomattavasti lisää ja olen ehkä määrätietoisemmin kulkemassa omia haaveita ja omaa parempaa elämää kohti.”
Arvokkaita kohtaamisia
ASIAKASKOKEMUKSIA
”Alussa jännitti. Pelotti, mitä voin kertoa ja tuomitaanko minut. Taisit sanoa, että ei ole pakko kertoa kaikkea ja se tuntui sisimmässäni asti, että ei tosiaan ole. Voin jakaa palan kerralla eikä ole pakko mennä syvimpiin/synkimpiin asioihin. Se loi turvaa ja tilan tunnetta. Olin hämmästynyt kuinka hyvältä ja läheiseltä/turvalliselta tila tuntui. Työskentelyn myötä onnistuin näkemään itseeni paremmin. Onnistuin tuntemaan jonkinnäkösen arvokkuuden, että minä olen edes jollain tavalla merkityksellinen. Pystyin hyväksymään tilanteeni ja sen, että se ei määritä minua. Sinulla tuntuu olevan niin luonnollinen kyky vuorovaikuttamiseen. (Toki ymmärrän, että se varmasti on hartaasti harjoiteltu taito). Joka tapauksessa olet oikeassa tehtävässä.”
Pidetään yhteyttä!
Liity postituslistalle, niin saat ensimmäisenä tiedon uusista julkaisuista ja ajankohtaisista tapahtumista.


Saija Uussaari, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
saija@näköala.fi