Kun loma paljastaa arjen haudatut tunteet

Loma voi paljastaa suhteessa piileviä etäisyyden ja vaille jäämisen tunteita. Miksi erot lisääntyvät kesän jälkeen, miten parisuhteen hyvinvointi rakentuu arjessa ja miksi apua kannattaa hakea ajoissa?

PARISUHDEAJANKOHTAISTA JA INSPIRAATIOTA

Saija Uussaari

2 min read

Moni meistä odottaa toiveikkaana loma-aikaa rakkaan kanssa, haaveillen yhteisestä ajasta, läheisyydestä, onnellisista, rakkauden täyteisistä hetkistä.

Mutta joskus yhteinen aika tuntuukin siltä, kuin joku peiton vetäisi pois niiden vaille jäämisen kokemusten päältä, jotka on onnistuneesti haudattu arjen kiireiden, velvollisuuksien ja rutiinien alle.

Mikä selittää etäisyyden tunteen, läheisyyden puutteen tai kohdatuksi tulemisen kaipuun, kun vihdoin niille olisi aikaa? On kivuliasta, kun tuntee olon yksinäiseksi seurassa, jossa haluaisi kaikista eniten tulla nähdyksi.

Kesän jälkeen erot lisääntyvät

Kesän jälkeinen aika korostuu erotilastoissa. Tilastojen mukaan eroja laitetaan vireille 15 % enemmän kuin muuna vuonna. Eivätkä kaikki eroavat parit ole naimisissa tai hae virallista eroa - voidaan siis vain arvailla, kuinka moni on kantanut kesän riennoissa huolta suhteestaan.

Erästä viisasta ystävääni lainaten:

“Ei ole väliä, mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä, vaan sillä, mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä.” Sama pätee ihmissuhteisiin. Vaikka ajatus tai muisto yhteisestä lomasta voi olla kuin liima, joka auttaa jaksamaan silloin kun yhteinen aika on vähissä, ei sekään liima kestä loputtomasti, jos arki repii teitä erilleen.

Parisuhde elää arjessa

Parisuhdetta ei siis selvästikään ylläpidetä lomien aikana, vaan ensisijaisesti arjessa – siellä, missä kiire ja velvollisuudet täyttävät kalenterin. Pienin teoin, valinnoin, sanoin.

  • Miten huomioin toista?

  • Miten osoitan arvostukseni ja rakkauteni?

  • Mitä priorisoin?

  • Kerronko, kun kaipaan suhteelta enemmän?

Elämässä harvoin saa enemmän kuin osaa pyytää. Siksi kannattaa puhua – kertoa toiveistaan ja tarpeistaan ja uskaltaa haluta suhteelta enemmän! Voisitko ajatella, että kertomatta jättämällä viet teiltä mahdollisuuden tehdä suhteestanne entistäkin parempi?

Apua kannattaa hakea ajoissa

Jos tuntuu, ettette enää muista, mihin toisessa rakastuitte tai mikä suhteessa on hyvää, on viimeistään korkea aika hakea apua – mieluiten jo paljon aiemmin.

Ei ole optimaalista aloittaa pariterapiaa siinä vaiheessa, kun mielen perällä haluaisi jo erota. Silloin on ensin tehtävä iso työ motivaation, tahdon ja uskon palauttamiseksi, jotta suhdetta voidaan alkaa työstää. Ilman näköalaa johonkin parempaan on vaikea jaksaa yrittää.

On harmillista nähdä ”turhia eroja”. Eroja, jotka olisi voitu välttää, jos asioista olisi puhuttu silloin, kun molemmilla oli vielä voimavaroja ja halua olla yhdessä.

(Eikä sillä, etteikö erokin voisi olla yhtä lailla hyvä ja juuri oikea ratkaisu.)

Ei ehkä helppoa, mutta mahdollisuuksia täynnä

Jokainen parisuhteessa elänyt tietää, ettei yhteisen arjen, keskinäisen dynamiikan, molempien henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden, erilaisten taustojen, kipupisteiden ja kaiken muun elämässä käynnissä olevan yhteensovittaminen ole helppoa.

Mutta samalla parisuhde on mitä hedelmällisin maaperä henkilökohtaiselle kasvulle, uusien toimintatapojen luomiselle ja korjaaville kokemuksille. Mitä, jos voisitte luoda juuri teidän näköisen suhteen? Millainen suhde olisi, jos se täyttäisi kaikki toiveet? Mihin suuntaan te haluaisitte kasvaa yhdessä? Millainen kumppani haluat itse olla?

Pysähtykää hetkeksi

Jos tunnistat tätä lukiessa jotain tuttua, ehkä laskette puhelimet käsistänne. Pysähtykää hetkeksi toistenne äärelle. Katsokaa toisianne tarkkaan.

Huomatkaa tutut kasvonpiirteet, ne jotka tunnette niin hyvin ja läpikotaisin. Mitä niiden taakse kätkeytyy juuri nyt?

“Mitä meille kuuluu?”

“Mitä toivoisit minulta?”

“Minulle olisi tärkeää…”

Huomaa, kuinka sydän pehmenee, keho avautuu. Kuunnelkaa toisianne ja antakaa hyvän välillänne kasvaa.

Mikäli kaipaatte apua yhteyden syventämiseen, älkää epäröikö varata aika tapaamiseen tai ilmaiseen konsultaatioon.

---

Kiitos ajastasi ja läsnäolostasi!

Toivon, että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, myötätuntoa ja oivaltamisen iloa. Jos sinulla on kysyttävää tai haluat antaa palautetta, voit aina ottaa yhteyttä sähköpostitse: saija@näköala.fi.

Otan myös ilolla vastaan aihe-ehdotuksia tulevia kirjoituksia varten! Mistä sinä haluaisit lukea lisää?

Pysy kuulolla - seuraava kirjoitus odottaa jo mielen sopukoissa!

Lämmöllä,
Saija

PS. Tilaamalla uutiskirjeen saat ensimmäisenä tiedon uusista julkaisuista sekä vinkkejä ja inspiraatiota arkeen. Täytä sähköpostiosoitteesi alapuolelle ja jää odottamaan seuraavaa kirjettä!

Pidetään yhteyttä!

Liity postituslistalle, niin saat ensimmäisenä tiedon uusista julkaisuista ja ajankohtaisista tapahtumista.